Mobiilipankki

Mobiilipankki

Mobiilipankki helpottaa arjen asioita, sillä sen ansiosta pankkiasiat voi hoitaa missä ja milloin vain. Nykyiset pankit tarjoavatkin oikeastaan kaikki omille asiakkailleen mahdollisuuden asioida myös mobiilipankissa. Kyseessä on siis matkapuhelimiin sekä tabletteihin ladattava sovellus, jonka avulla voi hoitaa kaikki päivittäiset raha-asiansa nopeasti ja helposti.

Kaiken muun hyvän lisäksi mobiilipankin käyttäminen on myös äärettömän helppoa, eli sinne kirjaudutaan yleensä joko kasvojen- tai sormenjälkitunnistuksen avulla. Mobiilipankit on myös nykyisin mahdollista ns. customoida omaan makuun sopiviksi, eli etusivulla voi useiden pankkien tapauksessa siirrellä tarjolla olevia palveluja sellaiseen järjestykseen, joka palvelee itseä parhaiten.

Mobiilipankki tekee pankkiasioimisesta helpompaa

Mobiilipankki kulkee siis mukana puhelimella kuin myös tabletilla ja mahdollistaa pankkiasioinnin helposti ja nopeasti aina silloin, kun sille on tarvetta.

Mobiilipankit on myös otettu kuluttajien puolesta todella hyvin vastaan, sillä ne mahdollistavat esimerkiksi omien tietojen tarkastelun, laskujen maksun, tilisiirrot, sekä tietenkin myös korttitapahtumien ja lainojen seuraamisen ja tarkastelun missä ja milloin vain.

Nykyiset mobiilipankit tarjoavat edellä mainittujen lisäksi myös muita paleluja, kuten esimerkiksi vakuutuspalveluja, osakekauppa mahdollisuuden, sekä tiettyjen pankkien kyseessä ollessa myös etuohjelman tai omistaja-asiakkuuden etujen helpon tarkastelun.

Ota mobiilipankki helposti käyttöön

Mobiilipankki on myös todella helppo ottaa käyttöön, eli sinulla tulee vain olla verkkopankkitunnukset joita voit helposti tilata ja ottaa käyttöön vaikkapa suoraan verkkopankiltasi. Ennen palveluun kirjautumista sinun on kuitenkin täytynyt luonnollisesti ladata ensin haluamasi mobiilipankkisovellus laitteellesi. Kun olet tämän jälkeen kirjautunut mobiilipalveluun omilla verkkopankkitunnuksillasi, täytyy sinun myös muistaa aktivoida mobiiliavain.

Kun aktivoit mobiiliavaimen, tarkoittaa se sitä, että jatkossa mobiilipankissa asioidessasi sinun ei tarvitse joka kerta erikseen kirjautua palveluun verkkopankkitunnuksillasi, vaan esimerkiksi pelkkä sormenjälkitunnistautuminen onnistuu. Luonnollisesti tämä nopeuttaa ja helpottaa asioimista huomattavasti.

Aiemmin mobiilipankkeihin kirjautuminen edellytti aina pankkitunnusten käyttöä, mutta pankit halusivat helpottaa tässäkin asiassa omien asiakkaidensa elämää ja kehittelivät mahdollisuuden sormenjälki-, kasvo-tai mobiiliavain tunnistautumiseen.

Suurin osa kuluttajista käyttää nykyisin mobiilipankkia päivittäisessä pankkiasioinnissa

Mobiilipankit ovat yleistyneet vuosi vuodelta ja nykyisin suurin osa kuluttajista asioikin sen avulla pankissa. Mobiilipankit rantautuivat Suomeen 2010, jolloin kuluttajat pääsivät jo kokeilemaan miten asiointi niiden avulla sujuu. Luonnollisestikaan ne eivät olleet teknologialtaan vielä lähelläkään nykyisiä laadukkaita, helppokäyttöisiä ja turvallisia mobiilipankkeja. Vuosi vuodelta mobiilipankkien suosio on kuitenkin noussut ja nykyisin suurin osa kuluttajista on ainakin testannut kyseistä palvelua.

Nuoremmalle sukupolvelle mobiilipankissa asionti on jo täysin luonnollista ja osa normaalia pankkiasiontia. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan enää 4% suomalaisista maksaa laskunsa pankin tiskillä, maksupalvelussa tai maksuautomaatilla. Tämä tarkoittaa siis sitä että suurin osa laskuista maksetaan mobiilipankeissa.

Moni mobiilipankki myös mahdollistaa kuvan ottamisen laskun viivakoodista, jonka ansiosta kuluttajan ei edes tarvitse itse täyttää laskun tietoja maksupohjalle, vaan ne kirjautuvat sinne automaattisesti. On siis todella helppo ymmärtää miksi moni kuluttaja kokee mobiilipankit elämää helpottavana asiana. Kannattaa myös huomioida, että jos kuluttaja ottaa käyttöön E-laskut, tarkoittaa se sitä että ne tulevat suoraan mobiilipankin laskuihin ja niille voi jopa useimmissa mobiilipankeissa asettaa automaattisen hyväksynnän.

Suomessa mobiilipankkeja tarjoavat seuraavat pankit: