Samsung Pay

Samsung Pay

Samsung Pay on mobiilisovellus, joka sallii helppojen, nopeiden ja turvallisten ostosten tekemisen, sekä ravintoloissa kuin myös muissa korttimaksuja hyväksyvissä maksupisteissä. Ainakaan tällä hetkellä Samsung Pay ei kuitenkaan toimi vielä Suomessa, mutta mitä ilmeisemmin se saadaan myös meidän iloksemme tänä tai ensi vuonna.

Alunperin Samsungin oman mobiiilimaksusovelluksen piti aloittaa toimintansa Pohjoismaissa jo vuonna 2016, mutta jostakin syystä lanseeraus myöhästyi. Suomessa Samsung Pay ei siis ole edelleenkään käytössä, vaikka tällä kyseisellä toimijalla muita mahtavia ja elämää helpottavia sovelluksia onkin tarjolla yllin kyllin myös meille suomalaisille.

Samsung Pay ja Samsung Mini Pay

Samsung on myös tuonut markkinoille uuden ja entistä kehittyneemmän mobiilimaksusovelluksen, joka julkaistiin vuonna 2017. Samsung Pay Mini onkin otettu todella hyvin vastaan Samsungin omassa kotimaassa, Etelä- Koreassa.

Muutoksen perinteiseen Samsung Pay mobiilimaksupalveluun Pay Mini tekee siinä, että se mahdollistaa ostot myös verkossa. Aiempi Pay versio oli nimittäin suunniteltu nimenomaan perinteisissä kivijalkaliikkeissä käytettäväksi.

Tämän suuren ja maailmanlaajuisesti tunnetun mobiililaitevalmistajan upea innovaatio on myös se, että se haluaa tuoda Minin saataville myös muille kuin sen omille Android-laitteille.

Syitä miksi Samsung Pay sekä Samsung Pay Mini ovat kuitenkin jääneet hieman pimentoon Googlen ja Applen versioihin verrattuna, on esimerkiksi se, että kilpailu näiden toimijoiden kesken on todella kovaa. Esimerkiksi Apple onkin pystynyt kontrolloimaan tiettyjä alueita mobiilimaksusovelluksien käyttöalueiden suhteen varsin suvereenisti.

Miten Samsung Mini Pay toimii?

Samsung Mini Pay mobiilimaksusovelluksen yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi American Express ja luottokorttiyhtiö Visa. Samsung on myös kertonut että Mini Payssa turvallisuuteen on kiinnitetty todella paljon huomiota, eli tämä kyseinen mobiilisovellus hyödyntää samaa suojausteknologiaa kuin useimmat luotto- ja pankkikortitkin. Se on siis todella turvallinen käyttää.

Kuten aiemmin jo mainittiin, niin Mini Pay mobiilisovellusta on yritetty tuoda Samsungin puolesta tarjolle myös Apple Storeen, mutta sopimukseen asian suhteen ei päästy ja tällä hetkellä sen voikin ladata vain ja ainoastaan Android-puhelimiin. Samsungin oma mobiilimaksusovellus ei kuitenkaan edelleenkään toimi Suomessa, mutta kuten sanottua, ehkäpä pääsemme nauttimaan siitä jo tänä tai ensi vuonna?

Vaikka suomalaiset ovatkin tunnetusti pankki- ja luottokortti kansaa, niin myös mobiilimaksusovellukset on viime vuosina alettu ottaa vastaan todella hyvin. Tästä syystä olisikin mukava asia, jos myös Samsungin oma kehittelemä mobiilimaksusovellus saataisiin vihdoin myös meidän suomalaisten iloksi.