Ostoturva

Ostoturva

Kuten moni tietää, luottokortteihin on tänä päivänä liitetty useita hyviä etuja. Yksi sellainen on ostoturva. Luottokorteista yleisesti tänä päivänä löytyvä ostoturva tuo nimensäkin mukaisesti turvaa kortilla tehdyille ostoksille. Varsinkin, kun nykyisin moni tekee ostoksia netissä, niin on myös äärimmäisen tärkeää, että ostokset on myös turvattu erillisen vakuutuksen puolesta.

Ostoturva tuo kortilla tehdyille ostoksille turvaa

Luottokorteista löytyvä ostoturvavakuutus korvaa kyseisellä kortilla ostettujen tuotteiden kohtaamat ongelmat, joita voivat olla vaikkapa varkaus, tuotteen rikkoutuminen, vääränlainen tuote tai jopa katoaminen. Esimerkiksi tilanteessa, jossa tilattua tuotetta ei ollenkaan toimiteta, se on täysin vääränlainen tai jo tullessaan rikki, on mahdollista vaatia luottokorttiyhtiöltä korvausta pieleen menneistä kaupoista.

Tarkista luottokorttisi ostoturvan omavastuu

Kannattaa kuitenkin muistaa se, että omavastuu ja korvausehdot ovat aina täysin luottokorttiyhtiökohtaisia, jonka takia ne kannattaa tarkistaa huolellisesti omasta luottokortti sopimuksesta. Jos tuntuu että luottokortti sopimuksesta ei saa selvää kyseisen asian osalta, niin silloin kannattaa olla yhteydessä kortin myöntäneeseen tahoon, jonka asiakastuessa yleensä osataan selvittää myös tämä asia perinpohjaisesti.

Kuten sanottua. Ostoturvassa on myös aina olemassa omavastuu, joka voi alkaa noin 30 eurosta, nousten jopa sataan euroon. Hyvin yleistä kuitenkin on, että se on noin 40 euroa. Myös korvausten kokonaisrajoituksista sekä voimassaoloajoistakin löytyy eroja, eli joku luottokortti voi kattaa esimerkiksi 3 – 4 vahinkoa vuositasolla, ilman euromääräistä ylärajaa, kun taas toisessa luottokortissa ostoturva vakuutus koskee vaikkapa muutamaa tuhatta euroa koko kortin voimassaoloajan.

Muista tarkistaa myös ostoturvan voimassaoloaika

Myös voimassaoloajoissa on eroja ja hyvin yleistä onkin, että kortin ostoturva on voimassa 90 – 180 vuorokautta ostosten teko hetkestä alkaen. Myös tätä lyhempiä ja pidempiä voimassaoloaika ja löytyy. Koska eroja löytyy sekä korvauksen kokonaisrajoituksissa, voimassaoloajoissa, kun myös omavastuu summissakin, on äärimmäisen tärkeää että kortinhaltija tutustuu tarkoin omaan luottokorttisopimukseensa ja selvittää sen mitkä juuri hänen korttinsa ostoturvan ehdot ovat.

Onko ostoturvalle määritelty aluerajoitusta?

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi, luottokorttiyhtiö tai pankki saattaa myös määritellä alueen, jossa ostoturva on voimassa. Se saattaa siis koskea vaikka vain Pohjoismaista ostettuja tuotteita. Jos siis tilanteesi on sellainen, että teet runsain määrin ostoksia netissä ja tuotteet joita ostat, saapuvat sinulle ympäri maailmaa, niin kannattaa myös huomioida että luottokorttisi ostoturva on sellainen, joka turvaa ostokset mistä päin maailmaa tahansa.

Luottokortin ostoturva vs. kotivakuutus?

Yksi syy miksi ostoturvaan kannattaa tutustua tarkemmin on myös se, että valitettavasti moni luottokortinhaltija ei hyödynnä sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Luottokorttien sisältämän ostoturvan omavastuu on nimittäin hyvin usein huomattavasti matalampi, kuin esimerkiksi kotivakuutuksen omavastuu. Luonnollisesti valintaan luottokortin ostoturvan ja kotivakuutuksen välillä vaikuttaa myös se, että miten kauan aikaa sitten tuote on ostettu ja kuinka arvokas kyseinen tuote on. Tilanteessa jossa tuote on ostettu vasta vähän aikaa sitten, eikä se ole hinnaltaan kovinkaan arvokas, kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää luottokorttiin liitettyä ostoturvavakuutusta.

Tee aina jos mahdollista ostokset luottokortilla

Koska nykyiset luottokortit sisältävät runsain määrin erilaisia etuja, kuten edellä mainitun ostoturvan, kannattaa niillä myös tehdä pääosa ostoksista. Suurin osa kuluttajista tietääkin jo tänä päivänä sen, että esimerkiksi lennot, hotellit ja autonvuokraus kannattaa hoitaa aina jos vain mahdollista luottokortin välityksellä. Sama koskee myös kaikkia muitakin nettiostoksia, sillä kortteihin liitetyt osto – ja tuoteturvavakuutukset eivät ole suinkaan ole niissä ilman syytä.

Esimerkiksi ostoturva on liitetty luottokorttiin siksi, että sen avulla kortin käyttämisestä tulee entistäkin miellyttävämpää, turvallisempaa ja stressivapaampaa. Kannattaa siis hyödyntää luottokorttiyhtiön tarjoamat edut mahdollisimman hyvin ja viallisen tai rikkoontuneen tuotteen kyseessä ollessa, pyytää korvausta kortinmyöntäneeltä luottokorttiyhtiöltä.